Jälleen kerran herään siihen, että joku yrittää soittaa oudosta tuntemattomasta numerosta. Niitä on riittänyt tässä lähiaikoina. "Onko yrityksesi vakuutukset kunnossa?". En vastaa taaskaan, mutta Jenni pomppaa nohevana ylös luullen soittoääntä herätyskelloksi. Kai sitä on itsekin herättävä, vaikka mieleni tekisi vain nukkua, sillä eilinen seikkailu Amsterdamin yössä painaa vielä päälle. Kiirehdimme siis hostellin aamupalalle, joka koostuu pullamössöleivästä, hillosta ja kahvista. Tämä ruokavalio saa mahani itkemään verta. Saisi minutkin, jos matkalla olisi enemmän peilejä.
Löydämme matkalla parkkihalliin söpön pienen ekokaupan, josta hamstraamme tarpeet päivän lounaaseen: paketti jauhelihaa, paprikaa ja sipulia. Kyllä näistä jotain saadaan aikaiseksi! Toivottavasti jauheliha säilyy lämpimässä autossa joitamia tunteja. Volvo kainaloon ja menoksi. Matka saa räjähtävän lähdön, sillä Jenni säikähtää takana tulevan auton tööttäystä niin, että talla painuu pohjaan. Kumi palaa. Taidan olla formulakuskin kyydissä.
Amsterdam todellakin vakuutti minut kauniine taloineen ja kanaaleineen. Ihmiset olivat ystävällisiä ja avuliaita. Rakastin tunnelmaa kaupungissa. Palaan sinne varmasti jokin päivä.
...
Ajamme läpi Belgian. Pian talot kertovat meille, että olemme saapuneet Ranskaan. Navigoimme Calaisin lähistöllä olevalle Cap Blanc Nezin näköalapaikalle toiveenamme saada ruokaa masuihimme. Matkalla näämme pienen palan ranskalaista maaseutua, pieniä kyliä ja mutkittelevia kapeita teitä. Täällä näyttää juuri siltä, miltä kuvittelin Ranskassa näyttävän. Amélien soundtrack alkaa soimaan päässäni (La valse d'Amélie) .
Cap Blanc Nezillä tuulee pirusti. Tuuleen voi helposti nojata ja pysyä silti pystyssä. Mitenköhän onnistuu trangian sytyttäminen? Lyhyen tarpomisen jälkeen löydämme sopivan paikan istahtaa pienestä montusta kukkulan laelta. Merinäköala on huikea. Maailma on kaunis. Tuulen takia ruoka kypsyy hitaasti, mutta näissä maisemissa se ei haittaa tippaakaan. Vieressä vanhus lennättää valtavaa lennokkiaan. Tässä on hyvä ummistaa silmänsä hetkeksi. Aikaa ei ole. Comptine d'un autre été, l'aprés-midi
...
Kanaalin ylittäminen vie yllättävän paljon aikaa ja rahaa. Olemme Englannin puolella vasta yhdeksän aikoihin illalla. Alkuperäinen suunnitelmamme mennä New Forestin leirintäalueelle telttailemaan kariutuu siihen, etteivät he ota enää tähän aikaan matkalaisia vastaan. Sama vastaus myös muilta leirintäalueilta. Missä on jokanaisenoikeudet? "Kai se on sitten suuntana Wales ja yö autossa jossain kohti matkaa?".
Pöhköt britit ajavat aivan väärällä puolen tietä ja väistelevät oudosti. Jännitys vasemmanpuoleisesta liikenteestä ei ole tarpeeksi suurta saadakseen minut pysymään hereillä ratin takana. Jenni uinahtelee vieressä. Minä koitan pitää itseni kiireisenä, jotta silmäni pysyisivät auki. Pompin, hypin, lyön itseäni, laulan, huidon ja tökin silmiäni. Ehkä on aika vaihtaa kuskia. Kuulemma ihmisen on mahdollista nukahtaa silmät auki ja nähdä nk. mikrounia. Taisin todistaa sen juuri. Jep, aika vaihtaa kuskia. Taustamusiikkia suoraan radio-Paanasen pään sisältä.
Automme on niin täynnä kaikkea tuiki tarpeellista tavaraa, että penkkejä on mahdotonta saada makuuasentoon. Jenni kömpii pieneen tilaan kaiken törkymme päälle takapenkille. Minä sujahdan makuupussiini etupenkillä. Krooh pyyh.
Kun heräämme, auton ikkunat ovat huurussa ja aamu on viileä. Aurinko tervehtii meitä säteillään. Puristuksessa tavaroiden ja katon välissä uni maistui kuulemma hyvin. Itse uinuin puoli-istuvassa asennossa kuin tukki, enkä ole edes kipeä yön jäljiltä. Olemmepas käteviä matkapakkauksia.
Siisti blogi sulla Juuli!!
VastaaPoistalaita kuvia isommaks ja kuvatekstejä mukaan kans! ne saa siitä ku kuva on lisätty ja siihen tulee sellanen valikko alas, kuvan kokoa ja kuvatekstiä voi säätää! t: neuvo-konsti
VastaaPoista