maanantai 17. joulukuuta 2012

Tarina Vasikoista Ja Miehesta Nimelta Pesonen

10/11/2012 sunnuntai

Taivas on taynnansa tummia pilvia. Ne paastavat vetensa kastelemaan kuivan maan, jonka tuuli vain muutamia tunteja aiemmin koetti puhaltaa silmillemme. Kulutamme aikaa lava-autossa katsoen pisaroiden valuvan ikkunalasia pitkin alas. Perassamme on traileri taynna lehmia, kuusitoista kaiken kaikkiaan.

Puhelimen soitto ja ohjelmamme muuttuu. Jossain on viela reilu 60 nautaa odottamassa kyytiaan myyntinavetalle. Avuksemme saamme kaksi pesunkestavaa nykypaivan cowboyta stetsoneineen ja buutseineen. Mike ja "shortie" lahtevat kumpikin trailereineen seuraamaan meita seuraavaan kohteeseemme.

Aamuista puhelinsoittoa Suomeen ja Chrisille vasattya suklaajuustokakkua lukuunottamatta tama isainpaiva on ollut kovin erilainen aiempiin verrattuna.

Ensimmaisen reissumme heitimme aamulla vanhan rouvan omistamalle maatilalle Missourin toiseen paahan. Pihaa peittavat romukasat, rakoilevat rengasaidat ja laitumilla laiduntavat lehmista, sonneista, vasikoista, vuohista ja koirista koostuvat sekalaumat kielivat siita, ettei joku osannut lopettaa ajoissa. Vanhuus hiipii hitasti ja huomaamatta. Lehmia lastatessa mietyttaa, mitka mahtavat olla tiineena ja mitka eivat. Kuivan kesan jaljilta laidun ei ole ollut jarin ravitseva ja vain harvat kelpaisivat viela teuraaksi. Onnekseni en kuitenkaan paikanna yhtaan selkeasti aliravittua.

Lahtiessamme ajamme jalleen joen lapi useiden satojen lisakilojen kanssa. Mikali olisimme Suomessa, tassa olisi silta. Sillat ovat taalla melko harvassa, ja mikali niita on, ne ovat niin matalia, etta jaavat veden alle sateiden saapuessa. Pohtiessani aaneen miksi nain on, saan vastaukseksi, etta ne on halvempaa rakentaa mataliksi. Katevaa, eiko totta? Epauskostani huolimatta neliveto puskee joen lapi kuormineen. Huokaisen helpotuksesta.

Judy ei ole uskoa korviaan, kun kerromme kuinka Suomessa pidamme lehmiamme navetoissa talven yli. Toki ilmastomme on kovin erilainen, ja useat maitokarjarodut eivat viihdy niin kylmassa ulkona lapi vuoden. Siltikin, saannoksista huolimatta, osa tilallisista pitaa lehmiaan sisalla myos kesan laidunkauden ajan. Perusteena saattaa olla tyomaaran lisaantyminen tai epakaytannollisyys tai jokin muu mutta. Totuus taitaa olla niinkin yksinkertainen, etta taloudellinen tehokkuus kulkee harvoin kasi kadessa luonnonmukaisuuden kanssa. Kun raha puhuu, myotatunto piiloutuu. Surullista. Kasittamatonta, toteaa myos Missourilainen karjatilallinen. Olen iloinen tietaessani kuinka hyvan huolen he pitavat omista elaimistaan.

Toiselta reissultamme mieleeni jaavat karjahdukset, sahkopiiskat, liukastelevat ja kompastelevat vasikat, seka lausahdus "I'm not responsible for that calf.". Ei tunnu olevan kukaan muukaan. Pieni tallattu vasikka lehmien keskella ei kuulosta hyvalta bisnekselta minusta. "Se on vain elamaa, ei sen enempaa." . Joka tapauksessa minun taytyy todeta, etta odotin nakevani jotain pahempaa ja olen silti positiivisesti yllattynyt nakemastani. En kuitenkaan niin paljon, ettako tahtoisin olla osallisena siina.

Kuljettamamme lehmat ovat myynnissa keskiviikon karjamarkkinoilla. Suuntaamme katsomaan, mita karjahuutokauppa pitaa sisallaan. Katseeni loytaa tuhansittain stetsoneita, cowboy-bootseja, farkkuliiveja , -paitoja, -housuja ja -haalareita. Keraamme paljon uteliaita katseita puoleemme. Lehmipojat ovat ilmiselvasti viettaneet aivan liikaa aikaa kotonaan, jolloin ainoat paivan aikana kohtaamansa kasvot kuuluvat heidan omille elikoilleen.


Cat walkilta naemme koko ladon yli . Pienen pieni vasikka sulattaa sydamemme. Loppupaassa silmiimme osuu lannenhevosia. Jippiaijee! Aivan kuin en muutenkin nakisi noita jaloja nelijalkaisia tarpeeksi, mutta etta oikeita lannenhevosia karjanajamiseen. Voi jukranpujut. pikkutytto-Paananen hiljenee.

Catwalk paattyy huutokaupan katsomoon. Istumme siella kuin kanat orrella katsellen, kun lehma toisensa jalkeen ajetaan myyntiaitaukseen. Toinen karjanajajista muistuttaa aivan Pesosta lapsuuteni suosikkikirjoista "Viiru ja Pesonen". Pian kuva lapsuuteni idolista tahriintuu pysyvasti, silla han osoittaa selvasti omaavansa elamansa epaonnistumisista keraantyneita patoumia, jotka ajoittain purkautuvat  hammentyneisiin sorkkaelaimiin. Alaskassa tapaamaani Kennya muistuttvan huutokauppamiehen aani jaa varmasti soimaan paahani useiksi tunneiksi huutokaupan jalkeenkin. En saa sanoista selvaa, enka usko etta saa kukaan muukaan. Huhujen mukaan han latelee numeroita.




perjantai 7. joulukuuta 2012

Kotoa Loytyy

5/11/2012 tiistai

Oma paarynapuu. "Did you see the pears? They are gigantic!". "Pears... What pears?". Naisjoukkio syoksyy pihalle alta aikayksikon. Muistutamme varmasti yli-innokkaita lehmia rynnimassa aamulypsylle. Meilla on oma paarynapuu! Olen malttamaton, enka jaksa odottaa paarynoiden tippumista. Puuhun kapuaminen kay yllattavan ketterasti. Onhan nyt kyse kuitenkin ruuan hankkimisesta. Tarzan-Paananen palveluksessanne. Vahingossa aivan hupsistakeikkaa Judy saa paahansa osuman yhdesta. Paarynamme maistavat paarynoilta, mutta muistuttavat koostumukseltaan enemman omenoita. Nam.

Tarzan-Paananen.
Ilkikuri-Mikkola vauhdissa.
Myos laitumen asukit paasevat nauttimaan puumme antimista. Mina saan ystavan valkoisesta ammusta, kun taas Juutana vetaa puoleensa taman mustaa lajitoveria. Pimeyden ruhtinas-Mikkola on paljastunut. Lopetamme vasta, kun emme enaa kykene nakemaan kuolakerroksen alta.



Karjan ja karjapaimenten maassa jaetaan.

Olimme kuulleet tarinoita etukateen Missourin kodissa suomalaistyttoja odottavasta saunasta. Voi kai sita niinkin sanoa. Pihalla nokottaa saalittava, helmoistaan homehtunut pieni tono, jota takalaiset kutsuvat hikihuoneeksi. Kansallismielisyyshurmiossamme paatamme ottaa selvaa onko siita mihinkaan ja muistella kotopuolta saunomisen merkeissa. Viime kerrasta onkin vierahtanyt useampi kuukausi. Osan hetken romantiikasta syo se tosiasia, etta saamme nauttia osamme hoyrystyneista pesuainemyrkyista aamuisen pesu-operaation jaljilta. Se ei meita pysayta. Onhan meidat sentaan tehty suomalaisesta sisusta. Saunomisen lomassa keksimme joitamia oivia vinkkeja seuraaville innokkaille amerikkalaisille saunanrakentajille:

1) Viemariaukko on erityisen kateva, jotta vesi paasee valumaan pois, eika jaa lattialle lammikoksi madattamaan tonoa pystyyn.
2) Ruuanlaittohella ei valttamatta ole maailman katevin ja tehokkain vaihtoehto kiukaaksi.
3) Lauteet kannattaa sijoittaa sellaiselle korkeudelle, etta niilla mahtuu istumaan. Niiden ollessa liian korkealla saunanautintoa hairitsee hienoisesti sellainen seikka, etta loylya heitettaessa katon rajassa kuumuus nousee lukemiin, joka vastaa helpostikin helvetillista patsia. Lisaksi korkeille saunan lauteille paastakseen joutuu kayttamaan sellaista akrobatiaa ja kaikkia osaamiaan boulderointitaitoja, etta heti alussa karsiutuu jyvat akanoista. Oiva keino selvittaa, ketka ihan todella haluavat saunoa.
4) Ilmanvaihtoaukon olemassaolo on usein eduksi. Toki, jos oven ja karmin valista kayva veto on samaa luokkaa kuin tassa ko. saunakopissa, voit jattaa sen rakentamatta (, kuten tassa tapauksessa on tehty.).

Kaikista epailyista huolimatta sauna hoiti mainiosti tehtavansa. Loylyt hyvailivat kuluneita matkamiehia juuri sopivasti. Ne nostattivat myos pienoisen kaipauksen pintaan. Happi ei loppunut, eivatka myrkyt hurtaneet aivojamme. Vilvoittelu hoitui lampimassa syysillassa tahtitaivaan alla. Saunasta ulostautui kaksi raukeaa ja puhtoista takkutukkaa.







maanantai 3. joulukuuta 2012

Tutkimusmatka Blue Springsille

4/11/2012 sunnuntai

Debby viittoo minut syrjaan. Pian kattani koristaa jalleen uudet setelit. Entisetkin ovat viela kayttamatta. "We're going hiking. There's not even any place to use it. We really don't need any more money." Margiella on ratkaisu: "You can always throw it into a pond if you really can't figure out anything to do with it!". Debs osaa olla suostutteleva: "You take it. DON'T THROW IT INTO A POND!". Selva pomo. Arsyynnyn itsekin noyristelystani, jota savyttavat lauseet: "Ei sinun olisi tarvinnut.", "Ei minun takia.", "En mina olisi tarvinnut." ja "Et olisi minun takia nahnyt noin paljon vaivaa.". Kuulostaako tutulta? Raivostuttavan suomalaista. Kiita mieluummin. Silloin antajasta tuntuu, etta arvostat lahjaa. Ala vahattele. Muistakin!

Valokuvaaja-Paananen valmiina paivan haasteisiin.
Kaymme Margien kanssa aamukavelylla lahimetsassa etsimassa Randyn tekemaa puumajaa. Sita emme loytaneet. Sen sijaan loysin kauniin seeprakuvioisen kalkkunansulan koristamaan hiuksiani. Atletico Kumpula laulelee mielessani kolmesta variksen sulasta. Pian pongaan lehtimeresta kilpikonnan ottamassa aurinkokylpya. Oikea kilpikonna! Taalla metsassa! Voi tata loytamisen riemua.


Seikkailijan mielemme halajavat tutkimusmatkalle Mark Twainin national forestiin. Siella lehtimatto katkee alleen sileapintaisia kivia, joilla liukastelemme. Tunnen olevani kettera kuin kameli kompastellessani joka toisella askeleella. Seuraamme joen vartta, joka johtaa meidat lahteelle, jossa pienet kalaset kuluttavat aikaansa taistellen virtaa vastaan pysyakseen paikoillaan. Amanda osaa kertoa alueen olleen aikoinaan merenpohjaa. Veden kuluttamat kalliot ja simpukanpalaset puhuvat tarinaa puolestaan. Polku, jota astelemme, on muokkautunut aikoja sitten intiaanien toimesta. Joki on joskus tarjonnut elannon Juoksee Kuin Tuulelle mokkasiineissaan.


Minne virta veneen vie?

Kalliossa oleva onkalo houkuttelee tutkimaan itseaan paremmin. Aukko on pieni, mutta sisalla mahtaa olla enemman tilaa. Innostus sisallani kasvaa liian suureksi. Pian tutkimusmatkailija-Paananen survoo itsensa paattavaisesti takapuoli edella mustaan aukkoon. Kuulen sisalle Amandan sanat: "Geographucal times includes today.". Hiljaa siela nyt! Luola on yllattavan tilava. Ystavinani minulla on vain muutama tunnistamaton otokainen. Onneksi Amanda rohkaistuu ja monkii sisaan seurakseni. Tutkailemme seinamia kunnes paikannamme suuren hamahakin. "I think it looks like a small tarantula...". Tytoille iskee yllattaen kiire paasta ulos. Ryomimme takaisin auringonvaloon, jossa Randy ja paskahousu-Mikkola meita jo naureskellen odottelevatkin.

Tutkimusmatkailija-Paananen

Blue Spring

Iltapaiva-aurinko nostattaa hien pintaan kavutessamme makia ylos ja alas. Onnistumme jalleen kadottamaan merkityn reitin. Ohitimme viimeisen valkoisen merkin useita puita sitten. Olemme eramaan armoilla. Polku, jota seuraamme, on todennakoisesti elainten raivaama. On varmaan viisainta kaantya takaisin. Jalkiamme seuraamalla tie takaisin autolle loytyy helposti.


"On maailmassa monta ihmeellista asiaa. Se hammastyttaa kummastuttaa pienta kulkijaa."