Kello on 3:43 aamuyöllä. Istun Crewen juna-asemalla. Olen matkalla Monican luo Skotlantiin. Tämä yö on ollut pitkä, ja sitä on vielä paljon jäljellä. Juna, johon nousen lähtee vasta kuudelta aamulla.
Etukäteen minua pelotti todella paljon tieto siitä, että tulen viettämään yön yksin asemalla, tuntemattomassa paikassa. Kerkesin mielessäni käydä läpi kaikki mahdolliset ja mahdottomat kauhuskenaariot. Tulisinko ryöstetyksi, hakatuksi, raiskatuksi vai tapetuksi? Tai jos kaikkia, niin missä järjestyksessä?
Noin keskiyöhön asti tunsin oloni melko turvalliseksi passengers loungessa. Junia ja ihmisiä tuli ja meni. Yhtäkkiä huomasin kuitenkin olevani viimeinen. Olen YKSIN. Paniikki hiipi jälleen esiin ja täytti ajatukseni. Hetken pohdiskeltuani päätin lähteä liikkeelle. Pakko päästä pois. Pakko löytää turva.
Naisten vessa! Lukitsin itseni ja kantamukseni yhteen naisten vessan kopeista. Vihdoin pystyin hegähtämään ja tunsin taas olevani turvassa. Siitäkin huolimatta, että tositilanteen sattuessa tuo lukko tuskin olisi pidätellyt ketään. Ei edes meidän Einoa. Lukko se kuitenkin oli, ja sai siksi mieleni tyyntymään. Asettelin rinkkani seinää vasten ja istahdin itse lattialle siihen nojaten. Nukkumatti oli minua voimallisempi. Torkahtelin lyhyitä hetkiä heräten kuitenkin jokaiseen rasahdukseen, valmiina pomppaamaan ylös mörköjen saapuessa. Hetken verran hymyilin ajatellessani tilannetta. Täällä se rohkea maailmanmatkaaja-Paananen kököttää peloissaan vessan nurkassa, lukkojen takana piilossa suurelta maailmalta.
Muutaman tunnin kuluttua jouduin hylkäämään turvasatamani ja antamaan tilaa siivoojalle tehdä työnsä. Ei, en minä täällä nukkunut tai ollut piilossa. Kaivelin kaiken rohkeuteni ja itsevarmuuteni (voi miten syvälle ne olivatkaan karanneet) piiloistansa, heitin rinkan selkääni, vedin keuhkot täyteen ilmaa ja astuin ulos vessasta. Ei ristin sielua missään. Ainoastaan pimeyttä, jota välillä leikkasi himmeät aseman valot. Astelin takaisin paikkaan, mistä olin alun perin paennut, passengers loungeen.
Nyt siis istun täällä taas. Keskellä yötä, yksin, eikä minua pelota enää. Olen voittaja.
"Pelko on vaarallista, se voi äkkiä rynnätä ylös, se voi heittäytyä pitkälleen ja huitoa ympärilleen, ja kuka silloin suojelee pieniä mönkiäisiä, jotka sattuvat olemaan lähettyvillä?"
HYVÄ! SIE OOT PARAS! ROHKEIN! oon niin ylpee siun (uhka)rohkeudesta!
VastaaPoistaps poistatko tuon asetuksen bloggerista että pitää kirjottaa sellanen tunnistuskoodi ennenku voi kommentin lisätä. se ärsyttää. t: neuvo-konsti joka tahtoo spämmätä tänne
VastaaPoista