Kaiken sen Aberystwythin hälinän, melun ja melskeen (, joista nautin täysin rinnoin!), sekä liikkuvan matkailija-elämän jälkeen olen kaivannut rauhoittumista. Sitä olen toteuttanut täällä Glasgowssa. Kiireettömät hetket, säännöllinen elämänrytmi ja tavalliseen arkeen kuuluvat pienet asiat ovat maistuneet pitkästä aikaa mansikalta.
Päiväni kuluvat pitkälti kokkailun, kävelytretkien, syömisen, lukemisen, kirjoittamisen ja ihmettelemisen merkeissä. Iltaisin Monica sytyttää huoneeseensa tuoksukynttilöitä ja kömmimme viileältä huoneilmalta piiloon lämpimien täkkiemme alle. Katsomme elokuvia ja dokumentteja kunnes silmämme alkavat painaa ja haukotukset kertovat, että on aika uneksia. Voi, kuinka romantillista! Rentoilu tuntuu miellyttävältä.
Pitkästä aikaa olen tunnistanut itsessäni myös pienen, hyvin hiljaisen äänen, joka kertoo kaipaavansa hieman omaa aikaa ja yksinoloa. Olin kerennyt jo luulemaan, että se osa minusta on kuollut. Ei sittenkään. Tervetuloa takaisin, muukalainen!
Aamuisin saatan tuumailla itsekseni pitkiäkin toveja Monden suorittaessa läsnäolovelvollisuuttaan yliopistolla. Silloin tartun helposti kynään, tai kaivelen rinkasta yhden lempikirjoistani: Eckhart Tollen Läsnäolon Voima. Välillä mieltä virkistääkseni saatan penkoa youtubesta esiin kolmiosaisen dokumentti-sarjan "Mielen Salattu Voima". Olen myös antanut aikaa itselleni ja omille ajatuksilleni kävelyretkilläni kaupunkiin ja sen ympäristöön. Voi, miten hyvältä se onkaan tuntunut. Hidasta elämää? Kyllä.
Tämä aika on ollut aikaa musiikille. Siitä nauttimiselle ja uuden löytämiselle. Usein kävelyretkiltä mukaani on tarttunut cd-levy jos toinenkin. Täytyy myöntää, että tässä asiassa kuluttaja sisälläni on riistäytynyt käsistä. Vain hieman onneksi. Reppuni pohjalle on päätynyt niin First Aid Kitin, Ben Howardin, Feistin, Regina Spektorin, Mumford and Sonsin, Mobyn, Incubuksen, Georgen ja Foster the Peoplen plätty. Niin ja toki Batman returns -soundtrack, joka oli pakko kahmaista mukaan ja heittää kirjeeseen osoitteenaan Opastinsillan ongelmakommuuni ja batman-pakkomielle -Konsti. Lisäksi olemme Monican kanssa huomanneet pitävämme pitkälti hyvin samantyylisestä musiikista, joten olemme harrastaneet musiikkivaihtoa. Hyvän uuden musiikin löytäminen on aina yhtä jännittävää.
Tänään kokeilen ensimmäistä kertaa joogaa. Se ei tule olemaan helppoa minulle, levottomalle sielulleni ja rauhattomalle ruumiilleni. Päässäni on jatkuva ajatusmyrsky ja sisälläni poukkoilee milloin minkäkinlaista tunnetta. On vaikeaa keskittää ajatuksensa, saati sitten olla ajattelematta. Juuri siksi tuumin, että joogalla voisi olla minulle jotain annettavaa. Toivottavasti opin ja oivallan. Pysähtymisen taito, tervetuloa.
Monican kanssa keskustellessani olen saanut vahvistusta ja selkeyttä asioihin, joita kohtaan tunnen mielenkiintoa, ja joita haluan elämältäni. Ruuanlaitosta tulee varmasti pysyvä tapa. Voisin olla joogan lisäksi kiinnostunut myös itse tehdystä luonnonkosmetiikasta. Monica on järjestänyt itselleen paljon toimintaa itseään kiinnostavien asioiden parissa. Miksen minä ole tehnyt samoin? Ehkä minua ei niinkään kiinnosta permakulttuuri tai happiness-club, mutta voisin alkaa toimimaan huomattavasti aktiivisemmin vaikkapa vasemmistonuorissa tai minulle tärkeissä kansalaisjärjestöissä, kuten unicefissa tai amnestyssä. Löytäisin varmasti melko pienellä vaivalla projekteja, joissa minun panokselleni olisi käyttöä.
Kävin tässä yksi päivä äiteeni kanssa keskustelua, jolloin oivalsin jotain tärkeää. Äiti kertoi blogini lukemisen olevan mukavaa, koska olen lahjakas kirjoittamaan. Vastasin olevani lahjakas monessa asiassa, mutta että en vain vielä ole osannut oikein käyttää niitä lahjoja. "Äitiisi olet tullut. Minäkin opin käyttämään lahjojani vasta 40 vuoden jälkeen". Tuntuu, että minulla on vielä niin paljon annettavaa monelle asialle. Harmittaa, etten ole osannut laittaa sitä kaikkea käyttöön vielä.
Viimeinen viikko oli minulle:
Älyköitymistä
Lähdin niggan mukaan yliopistolle kuuntelemaan hänen ryhmänsä esitelmää aiheesta "Sex as a cultural artifact". Femisnisti-Konsti olisi ylpeä oppipojastaan. Siemen on itänyt, vaikka nigga muuta väittääkin. Yhdeksi puhutuimmista teemoista tuli seksin rooli mediassa. Ohjaammeko me sitä, vai se meitä? Toisen ryhmän esitelmä käsitteli kauneusteollisuutta. Kauneusihanteet, meikkiteollisuus, ekologisuus, eettisyys, itsetunto. Myöhemmin kävin Monican seurana sosiologian luennolla, jonka aiheena oli globalisaatio. Luennoitsijalla oli harmaat hapset ja toinen jalka pahasti kujalla. Kujalla, jolla pakkanen paukkaa. Käytetyin sana oli kuolonkorinaa muistuttava "aaaaaaaaaaa". Vaikka aihe oli mielenkiintoinen, käsittely jäi hyvin pintapuoliseksi. Muistan enemmän tuotanto- ja arvoketjuista jo pelkästään viime keväänä lukemani "Kehitysmaatutkimus: johdatus perusteisiin" -kirjan pohjalta. Olen kuitenkin iloisella mielellä, sillä ymmärsin esitelmät ja luennon, vaikka ne olivat enklannin kielellä.
Löydä hymysi
Kaiken alakuloisuuden ja ahdistuneisuuden, sekä useiden nigga-terapiatuokioiden ("Mikään asia tässä maailmassa ei ole niin huonosti, etteikö siitä voisi puhua.") jälkeen Monica ehdotti elokuvissa käymistä. Ehkä se ilahduttaisi. Tähän hätään parhaimmaksi ehdokkaaksi valikoitui hyvän mielen -elokuva "Untouchable". Se kertoi erikoislaatuisesta ystävyydestä neliraajahalvaantuneen miehen ja tämän henkilökohtaisen avustajan välillä. Pätkä oli koskettava, hauskakin. Vähän ehkä mahdollisesti porasin. Olin elokuvan jälkeen herkällä tuulella, mutta mielialani oli silti kohonnut. Täältä tullaan!
Elokuvista päästyämme pistäydyimme moikkaamassa Monican synttäritunnelmissa olevia ystäviä revolutionissa. Porukka oli jo iloisalla tuulella ja alkoi ottaa mittaa toistensa tanssiliikkeistä. Synttärisankari Praveen oli Miskan ilmetty bollywood-versio. "Sama mies, mutta erinäkönen." Puheeksi tuli paikallinen freegan takkutukkineen, ja pian keskustelu olikin kääntynyt siihen, että minä olen hänen suomalainen versionsa. Siinä seisoessani tarjottu guinness-tuoppi kädessä, puhuessani kaikesta mahtavuudesta, mitä elämääni on tarjoutunut ilman omia ponnistelujani, ei auttanut kuin myöntyä.
Paaaaaljon onneeeaaa vaaan
Eilen oli Katerinan syntymäpäivä. Halusimme muistaa sankaria leipomalla vadelma-suklaamuffineja. Ensimmäisessä erässä ei ollut tarpeeksi sokeria ja muffinien pinta kärähti. Pilaaaaalla! Kauppaan ja uudet tulille! Maku oli parempi, mutta ulkonäöltään ne muistuttivat lähinnä nuotiossa käräytettyjä pesusieniä korvavaikku-kuorrutteella. "It's not all about the appearance". Katerinaa hymyilytti.
...
Kaiken tämän keskellä en voi olla miettimättä kuinka kauhean etuoikeutettu olen. Kaikilla ei ole mahdollisuutta tähän. Mitä ihmettä minä olen muka tehnyt oikein ansaitakseni tämän kaiken? Näen tai kuulen joka hetki jotain uutta. Opin, koen, ihmettelen ja yllätyn. Huomaan jatkuvasti niin paljon hyvää ihmisissä ympärilläni, erityisesti niissä kaikkein läheisimmissä. Minulle on selvinnyt, kuinka kovin tärkeä olen heille, ja kuinka kamalan paljon itse heistä välitän. Jos hetkeksikään unohdan sen, kaivan vain esiin jonkin saamistani kirjeistä tai juttelen jollekin ystävistäni, ja muistan sen taas. En tunne oloani yhtään yksinäiseksi. En ole tuntenut pitkään aikaan. Olen rakastettu. Se lämmittää joka ikinen hetki. Ja voitte olla varmoja, että rakastan teitä takaisin. Syräimmiä teille. Olen onnellinen. Eniten olen kiitollinen. Kiitos!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti