Missourissa on kuulemma luvassa ampumista (, halusin tai en), seka uusia makuelamyksia mm. haran pallien merkeissa. Ensimmaista kertaa koskaan olen lahdossa matkaan tietamatta yhtaan mitaan maaranpaasta. Minulla ei ole hajuakaan, mita odottaa. Missouri on osavaltio Ameriikan Yhdysvalloissa. Vaan missa siella? En tieda. Tietoisesti halusin asian pysyvankin nain. Kaikki, mita tulen kohtaamaan, on uutta, ja se tulee yllatyksena. Olen odottavin mielin. Jannitys on kanssani tanaan.
Valimatkaa on oltava jonkin verran, silla lentoihimme kuuluu kaksi vaihtoa: Fairbanks - Seattle - Dallas - Springfield (ei kuulemma se sama, jossa simpsonit asustavat). Aikaeroa on kolme tuntia. Kohti itaa siis. Tama kaikki selviaa lentolipuistani, joita en malta olla hypistelematta.
Matkamme Seattleen on rauhaton. Matkaamme yolla, mutta uni ei tahdo tulla. Kentalle saapuessamme olen pollamystynyt ja vaellan zombina muun seurueemme perassa seuraavalle lennolle. Koneen kiihdyttaessa kiitoradalla luovutan, silla en tahdo valvoa tatakin matkaa. Valium on ystavani.
Heraan vasta pyorien iskiessa maahan. "You girls seemed to have a really nice sleep.", toteaa lentoemanta astellessamme ulos koneesta. Debby naureskelee, etta olisi tarjonnut meille aamupalat viime lennolla, mutta lentoemanta ei ollut onnistunut saamaan meihin eloa. Kas, taisimme olla kanttu vei. Dallasissa on tasaista ja kuivaa. Olemme aavikolla. Aurinko nostattaa maasta tomua yhdessa tuulen kanssa. Lampiman tuulen puhaltaessa kasvoille Alaskan pakkanen on muisto vain.
Ruokailtuamme jatamme myos Texasin taaksemme. Ikkunasta katsottuna Texas on viivoitintyota ja geometrisia kuvioita. Neliot seuraavat toisiaan. Saman alueen talot muistuttavat kaikki toisiaan. Kuinka tietaisit, mika niista on omasi? Symmetria on ottanut vallan. Taivaalle on leijaillut hajanainen joukkio pienia pumpulipilvia. Ne nayttavat olevan aivan eksyksissa.
Viimeinen lento on lyhyt. Meita vastassa ovat Debbyn ja Chrisin hyvat ystavat Margie ja Randy. He ovat valmiina kiidattamaan vasyneet matkalaiset maaranpaahansa West Plainsille. Tien poskessa holkottelee amish hevoskarryineen. Pysahdymme syomaan parasta koskaan maistamaani meksikolaista ruokaa. Syon sita kunnes mahani alkaa ratketa yhteen aaneen housujeni kanssa. Debs joutuu tyontamaan minut takasin lava-autoon.
Saavumme vihdoin heidan Missourin kotiinsa. Se on yksi kauneimmista koskaan nakemistani. Heti alkuun meita tervehtii jenkkileffoista tuttu kuisti keinuineen. Missa ovat cowboymme kitaroineen? Sisalta talo on hirtta, kivea, sarvia ja kuparia. Padat ja kattilat kruunaavat koko komeuden. Taalla on kotoisaa. Pihalla torottaa pieni saunamokki odottaen siivoajaansa. Ei televisiota, ei internettia, eika kenttaa puhelinta varten. Voiko taydellisempaa olla? Voin kuulla hiljaisuuden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti