Vuokra-automme loytaa pihaan hieman sovittua myohemmin. Vuokrauksen kanssa oli ollut ongelmia, silla Jessella ei ollut autovakuutusta. "Why the hell would I have a car insurance, I don't even have a car?". Jenkkilainen logiikka kummastuttaa jalleen.
Matkamme kohti Tolovana hot springseja alkaa auringon paisteessa. Olemme jo nyt paljon pidemmalla, kuin eilen missaan vaiheessa. Olemme matkalla. Cd-pinoni katkoista Aaronin katoset valikoivat matkamusiikiksemme Incubuksen albumin A Crow Left Of The Murder... Kuinka vaaraksi valinta osoittautuukaan. Kuinka surulliseksi mieleni muuntautuukaan. Vihdoin saan karsimykseni keskelta esitettya pyynnon: "Can you please change the music? I would like to hear something happier.". Juutana on tukenani: "You should do that. This music makes her suicidal.".
Karttamme piti olla ladattuna suoraan Aaronin paahan. Siitakin huolimatta onnistumme vain vahingossa loytamaan kymmenen mailin (16 km) reitin alkuun. Kaveltyamme pienen matkaa polkua toteamme, etta on paras jattaa sukset autoon, silla lunta ei ole tarpeeksi.
 |
| Alaska ymparillani. |
Jo reitin alussa nakymat salpaavat hengen. Matka taittuu hitaasti ja mailin merkkeja nakyy harvoin. Olikohan sittenkaan hyva ajatus lahtea vaeltamaan hiihtomonot jalassa? Nilkkoja pakottava kipu antaa vihjeita johonkin suuntaan. Karhun jalki polulla jannittaa. Jesse aka karhuntappaja on kokeneen erankavijan tavoin varustautunut kaikkeen: huikka viskia, eika karhun raatelu tai pakkasen purevuus enaa pelota. Hanen leipomansa suklaapalakeksit vievat nalan mennessaan ja matka jatkuu taas.
Hetken ajaksi Frodomme jaa jalkeen Sam apunaan. Smeagolin tiet ovat tutkimattomat. Gandalf harmaa tutkii ymparistoaan ihmetyksissaan. Uskomatonta olla taalla. Myohemmin hanelta revitaan titteli. Kuinka hyodyton onkaan Gandalf, joka ei osaa viheltaa. Kuinka hallavaharja nyt loytaa avuksemme? Sormussaattue on pinteessa.
 |
| Sormuksen ritarit. |
Viimeisten mailien aikana sisainen piisamirottani heraa. Oivallamme paljon. Puhumme ihmisista ja elamasta. Siita kuinka surullista on, kuinka suuri osa ihmisista joutuu katsomaan elamaansa taakse pain katuen. Emme tahdo tulla sellaisiksi. Ymparillani avautuvat maisemat auringonsateineen, kaukana alhaalla siintavine jarvineen ja jokineen, seka horisontissa nakyvine vuorenhuippuineen kuiskailevat, ettei niin tarvitse olla. Miksi niin usein pelko estaa meita elamasta? Tilanteeni voisi olla myos hyvin toisenlainen. Olen niin onnellinen saadessani olla juuri nyt juuri tassa. En tahtoisi enempaa olla missaan muualla.
 |
| Filosofi-Paananen. |
"Isona minusta tulee...", on lause joka maarittelee kiireen riivamaa kulttuuriamme ja ajatusmaailmaamme surullisen paljon. Kulutamme aivan liian suuren osan ajastamme ensin kouluttautuen ja tahdaten johonkin ammattiin ja sitten tehden toita, jotta voimme elaa elamaa, joka toistaa itseaan paivasta ja viikosta toiseen. Elamme tyolle ja sen maarittamille paamaarille. (Ajatuksia aiheesta patkassa: What if money wasn't an object?.) Mina tahdon jotain muuta. Ei ole olemassa jotain, jota minusta isona tulee. Jos onkin, se ei varmasti ole mitaan tai mikaan, mika kuuluu kategorian 'ammatti' alle. Paljon hyodyllisempana koen sen selvittamisen, mita nyt haluan ja kuka olen nyt. Jokainen, joka koskaan nakee vilaustakaan ajatusteni sekametelisopasta, tietaa, ettei se ole kovinkaan helppoa.
Maailma on pullollaan toinen toistaan parempia keinoja kayttaa aikaa. Kunpa vain keksisin, mika niista on paras. Tai edes, etta mita teen ensin. Loppujen lopuksi olen kuitenkin varma, etta jokainen vaihtoehdoista on mainio, enka millaan voi menna valinnoissani harhaan olivat ne sitten mita vain.
Mokkimme on pieni ja vihrea. Se lampiaa nopeasti. Nukkumapaikkoja on oikeasti vain kahdelle, mutta se tuskin on ongelma. Olemmehan pienia ja ketteria. Kotivaimot Paananen ja Mikkola ryhtyvat ensitoikseen lieden kimppuun niin kuin naisten kuuluukin. Hirvenjauhelihamakaronimosso on hitti metsan keskella, kaukana asutuksesta. Uupuneet lihaksemme kaipaavat kuitenkin jo kuumien lahteiden syleilyyn.
 |
| Kuumien lahteiden aluilla. |
 |
| Tama allas nielee ajan. |
Pikkuhiljaa unimatin kutsu alkaa kayda liian voimakkaaksi ja joudun jattamaan lahteen taakseni. Monot eivat tahdo paastaa markia jalkojani enaa takaisin sisaansa. Toinen puoli porukasta jaa viela nauttimaan yosta ulkosalle. Minua mokkiin seurannut seura on mietteliaalla tuulella. Hanta arveluttaa tekemansa valinnat. Mielestani tama ei ole oikea keino selvittaa sita. Paadyn tilanteeseen, jossa mieli pahoittuu. Tein kuitenkin sen, minka katsoin olevan oikein.
Aamu valkenee meille liian myohaan. Suksien palautus tana paivana taitaa jaada haaveeksi. Vieraskirjan lukeminen aiheuttaa hilpeytta: Tolovana hot springseilla nahdaan sini-keltaisia revontulia ja heitellaan tikkaa. Kaikki se, obviously.
On aikamme lahtea. Monoihin survoutuminen saa aikaan tuskaisia ulvahduksia. Olen kuitenkin viisaampi. Siksi kerron teille: Ystavani, jos joku ehdottaa kolmenkymmenenkahden kilometrin patikointia hiihtomonoissa, miettikaa hetki. Se ei teke hyvetta teille.
 |
| Happy Finns! |
Ensimmaiset mailit ovat hikisimmat. Jaykistyneet lihakset eivat tahdo antaa periksi. Etenemmeko ollenkaan? Pikkuhiljaa kipuun alkaa tottua. Pysahtyminen on hankalaa, jatkaminen helpompaa. Valilla uppoudun niin syvalle ajatuksiini, tai unohdun ihailemaan maisemia, etten huomaa kipua ollenkaan. Keli ei voisi olla mainiompi.
Tormaamme metsastajiin. He ovat nahneet hirvilauman ja mustan suden maen laelta. Kerromme
nakemistamme lumeen painautuneista elainten jaljista. Onnea metsalle.
Oranssi valo on kaunis. Auringonvalo saa hiukseni loistamaan kanssaan. Hetkea myohemmin myos puun latvat palavat hehkuvan oransseina. Lumihanki muuntautuu aikaa myoten oranssista vaaleanpunaiseksi.
Viimeinen ylamaki saa lihakseni ja nilkkani huutamaan tuskasta. Raivo-Paananen heraa jalleen. Pusken itseni haran raivolla viimeisen mailin ylos makea takaisin autolle piilottaen kivun adrenaliinin alle. Olen perilla varttia ennen muita. Hadin tuskin saan henkea. Pitiko taas paasta nayttamaan itselleen? Heittaydyn selalleni lumihankeen. Tuuli on kylma, se puhaltaa pohjoisesta. Hamara alkaa laskeutua.
Autossa lihakset saavat vihdoin levata ja alan sulaa ikijaasta. Olo tuntuu raukealta. Poikien pilkasta osansa saavat niin Ben Howard kun Regina Spektorkin. Suomen kielta harjoitellaan tosissaan. Itken ja nauran samaan aikaan. En pystyisi tahan nyt, kaiken taman lihaskivun kanssa. Kielten opettajien elama on varmasti hyvin antoisaa. Kotiovella ilmoille kajahtaa kysymys: "Hey, can we keep the man with the whispers?". Ette, Ben Howard on minun!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti