25/10/2012 torstai
Bluen selasta katsottuna maa on kaukana. Hevonen allani parskii ja kiirehtii askeleitaan. Minulta menee hetki tottua lannenohjiin. Kaikki narut yhdessa kadessa saa oloni tuntumaan orvoksi. Onneksi valkea jattilainen allani kayttaytyy siivosti. Laukka pakkasen huurtamalla pellolla on jotain, mita olen kaivannut.
Pedikyyrimme tehnyt Lisa oli kysellyt Debbylta suomalaistytoista. Olemmeko pari vaiko vain ystavia. Olemme varmasti anteneet mielenkiintoisen kuvan itsestamme. Debby oli vastannut, ettei usko meidan seurustelevan. Jaettu sanky oli silti alkanut mietityttamaan.
Silmaluomet painavan jalleen kerran. Kaikki se johtuu vaarinkasityksesta. Meidan piti olla ulkona nelja tuntia, luulimme, etta aamu neljaan. Kuka tahansa voisi erehtya. Yliopiston kampus asukkeineen alkaa kaymaan tutuksi.
Henkinen krapula on jopa petollisempi kuin fyysinen. Englanninkielen sanat unohtuvat ja saan suustani ulos vain puuroa. Aivorattaani kayvat ylikierroksilla, vaikka lopputulos on samaa luokkaa google translaten kanssa. Vieraan kielen kanssa kamppailu kay valilla voimille. Joskus on parempi olla hiljaa. Aika perehdyttaa Alaskan perhettani suomalaisuuden saloihin. Hiljaisuus on hyve. "Ice-man" Kimi Raikkonenkin tietaa sen.
Nukun yon yli ja yritan huomenna uudelleen. Minulla olisi niin paljon enemman kerrottavaa, kuin pystyn pukemaan sanoiksi. Levanneella mielella ja kielella kaikki on helpompaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti