19/10/2012 perjantai
Heratyskello potkii meidat ylos puoli seitsemalta. Viela on tehtava viime hetken pakkailut, ja tankattava itsemme tayteen energiaa selviytyaksemme aarimmaisesta fyysisesta suorituksesta. Debby on huolissaan onko meilla tarpeeksi lamminta vaatetta mukaan. Juutana vakuuttelee. "I don't want her to freeze either. I just got her here. I would like to keep her for a while." Pian rinkkani alkaa tayttya pipoista, huiveista ja lapasista. Joudun ottamaan juoksuaskelia karkuun, jotta viela jaksaisin kantaa rinkkani.
Chris tarjoaa meille kyydin Smileyn pihaan puoli yhdeksaksi, kuten on sovittu. Aaron on meita vastassa, mutta kuskistamme ei ole nakynyt tai kuulunut koko aamuna. Odotamme. Hillopurkista juotu vihrea tee polttaa suutani. Putsaamme auton lumesta. Odotamme jalleen. Aaron pommittaa puhelimitse. Ei vielakaan mitaan. Valilla vihainen jupina vaihtuu huolestuneiksi kysmyksiksi. Entas jos jotain on sattunut?
Mokki on maksettu etukateen koko viikonlopuksi, joten alamme pohtia vaihtoehtoa B. Kuka ulkoilusta pitava, spontaani ihmisolio omistaisi auton, ajokortin ja seikkailumielen? Soittokierros ei tuota toivottua tulosta. Lahto tunnin sisalla on liikaa pyydetty. Missa 'jees man' -asenne? Aika alkaa kayda vahiin, silla paivan valoista tunnit ovat rajalliset. Tolovana hot springs saa odottaa huomiseen.
Soitamme noloina Chrisin noutamaan meidat takaisin kotiin. Hanta ihmetyttaa millaisessa seurassa oikein pyorimme, kun nain paasi kaymaan. Syy ei ollut Aaronin. Vastuu on neljannella osapuolella, jota emme ehka koskaan edes tule tapaamaan.
Emme itse oikein osaa pettya, silla emme olleet odottaneet juurikaan mitaan. Tyytymattomyys heraa todellisuuden ja odotuksien valisista ristiriidoista. Pyrin eroon odottamisesta ja otan vastaan sen, mita tulee. Harjoittelu on selvasti tuottanut tulosta. Emme tuhlaa aikaamme murehtien. Tallekin sattumalle on varmasti tarkoituksensa.
Kotona huomaan kuinka epaonnemme kaantyi onnekseni, silla minulla on edelleen paljon aikuisten asioita hoidettavana. Ne nielevat tassa vaiheessa kaiken ylimaaraisen ajan, mita minulla on antaa. Minun iltapaivani kuluu tietokoneella Fairbanksissa. Jenni viettaa yonsa ahertaen Aberystwythissa tietokonelankojen toisessa paassa. Tehtavaa on paljon, aikaa ei. Toivottavasti sita on kuitenkin tarpeeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti