Bonfire

28/10/2012 sunnuntai
Lannenmies-Paananen ratsasti tanaan toista kertaa elamassaan western-tyyliin. Ohjat toiseen kateen, perse penkkiin ja kieli keskelle suuta. On pistettava parastamme, silla yleisonamme on ostajaehdokas. Preeria, auringonlasku ja lehmat, taalta mina tulen. Onnekseni kaikki sujuu mainiosti. Olen (jo lahes) pesunkestava lehmitytto!

Juoksemme aamun ajan kanssa kilpaa. "On vilinaa melsketta, helinaa helsketta pienten tiukujen.". Halloween-koristeita on nelja valtaisaa laatikollista: valoja, kynttiloita, kurpitsoita, rottia, lepakoita, hamahakkeja, syksyn lehtia ja variksenpelattimia. Kaikki loytavat pikkuhiljaa paikoilleen. Kokkailua ja leipomista. Kaikki hyorina, pyorina, koristelu, valmistelu ja leipominen muistuttavat lapsuuden jouluista. Olo on odottava. Hullut jenkit.

Poydalle on ilmestynyt kurpitsoita ja kaksi essua. Se, etten ole koskaan kaivertanut kurpitsaa, nostattaa amerikkalaiskavoille epauskoisia ilmeita. Kurpitsalleni alkaa piirtya surumieliset kasvot. "I've never seen a sad pumpkin before.", kummastelee Teresa kolme. Vakuuttelen, etta se on vain suomalaisten sukujuurieni rasitetta, melankoliaa. "Tama tuhansien murheellisten laulujen maa, joka tuhansiin jarviin juosta saa. Katajainen kansa, jonka itsesaalin maaraa, ei mittaa jarki eika karkimaara.".

Kuulin tanaan jo kolmatta kertaa, etta tuntuu, kuin olisin ollut taalla jo paljon kauemmin, kuin olenkaan. Chris kertoi Teresa numero kakkoselle: "... and she has been here for a month or something...". Niin, kymmenen paivaa itseasiassa. Lasnaoloni on vissiin aika kohdillaan.

Kouluvaimokotiampuja Julia-Eric Paananen ja hellanlettas-Mikkola

Ajatus kotiinpaluusta tuntuu paiva paivalta hankalammalta. En tieda oikein mihin siella palaisin. Jotenkin tuntuu, etta siella aika oli pysahtynyt jo kauan aikaa sitten. En tahdo palata siihen. Tahtosin niin kovasti kayttaa paivani viisaasti. Viisas mies, joka tietaa, mita se on, missa olet?

Kokko palaa korkeana, ja sen lampo yltaa kauas. Onneksi takkini eristaa minut niin kylmyydelta kuin kuumuudeltakin. Taivas on pilveton ja tahdet loistavat kirkkaina. On lahes taysikuu. Minulle kerrotaan kuinka loydan pohjantahden.

Kokkokokokko.

Pohdin sita kuinka epavarmaa kaikki on. Olen huolissani siita, kuinka kerkean tehda kaiken, mista unelmoin. Kuulen lohduttavia elamantarinoita. Teresa kolme vakuuttelee, etta ehdin viela vaikka minkamoista.

Chris ei osaa arvostaa poikien antamaa elakoitymislahjaa. Pillereiden sailytyslaatikko osuu arkaan kohtaan. En ihmettele, silla olemme joutuneet valttelemaan r-sanaa kuin ruttoa. Toinen puoli lahjasta kelpaa, onhan se sentaan hanen lempijuomaansa alkoholia.

Vahitellen noutopoyta tyhjenee ja juhlijoita alkaa vasyttamaan. Pian huomaamme olevamme enaa nelistaan: mina, Juutana, karhuntappaja ja Will. Tuumailemme seuraavaa seikkailuamme. Chena hot springs houkuttelee. Ilta loppuu hetken liian lyhyeen. Olisin viela jaksanut jatkaa viela muutaman tovin pidempaan. Lohtunani ovat ruuantahteet, joita hamstraan yopoydalleni hamsterin lailla.

Seuraavia paivia savyttaa juhlien jalkeinen tyhja olo ja levottomuus. Johanna on niin surkea yazzyssa, ettei se edes kesta sita.

"Oletko ikina ollut oikeilla treffeilla?"
"Lasketaanko sita, jos joku kysyy: 'Oon auraamassa teita. Tuutko traktorin kyytiin istumaan?' "