23/10/2012 keskiviikko
Jalkani on vain 3/4 jalkaa, Chrisin on kokonainen. Mokin lattia valmistuu hitaasti, mutta varmasti.
Pala toisensa jalkeen asettuu paikoilleen.
Vasymys painaa ja suuta kuivaa. Tama muistuttaa jotain olotilaa, jonka olen joskus aiemmin kokenut. Mihin ovat kadonneet ne ajat, jolloin riekuimme ulkona yot lapeensa ja rammimme aamuisin silti urheana aamutalliin tai tunnille? Tuosta tarmosta on jaljella enaa hailyva muisto. Olemme tulleet vanhoiksi (, vaikka olenkin vuoden nuorempi kuin luulin. Onneksi laskupaa-Mikkola pitaa tarkkaa lukua.). Aikusiksi emme silti tule koskaan.
Leipakone saa jalleen sisaansa uudet jauhot. Olen varma, etta tama on paras keksinto sitten tulen. Kahdeksankymmentaluvun nerokkuus on kadehdittavaa.
Jatin kodin kuukausi sitten. Mihin aika katoaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti