Tarina Vasikoista Ja Miehesta Nimelta Pesonen

10/11/2012 sunnuntai

Taivas on taynnansa tummia pilvia. Ne paastavat vetensa kastelemaan kuivan maan, jonka tuuli vain muutamia tunteja aiemmin koetti puhaltaa silmillemme. Kulutamme aikaa lava-autossa katsoen pisaroiden valuvan ikkunalasia pitkin alas. Perassamme on traileri taynna lehmia, kuusitoista kaiken kaikkiaan.

Puhelimen soitto ja ohjelmamme muuttuu. Jossain on viela reilu 60 nautaa odottamassa kyytiaan myyntinavetalle. Avuksemme saamme kaksi pesunkestavaa nykypaivan cowboyta stetsoneineen ja buutseineen. Mike ja "shortie" lahtevat kumpikin trailereineen seuraamaan meita seuraavaan kohteeseemme.

Aamuista puhelinsoittoa Suomeen ja Chrisille vasattya suklaajuustokakkua lukuunottamatta tama isainpaiva on ollut kovin erilainen aiempiin verrattuna.

Ensimmaisen reissumme heitimme aamulla vanhan rouvan omistamalle maatilalle Missourin toiseen paahan. Pihaa peittavat romukasat, rakoilevat rengasaidat ja laitumilla laiduntavat lehmista, sonneista, vasikoista, vuohista ja koirista koostuvat sekalaumat kielivat siita, ettei joku osannut lopettaa ajoissa. Vanhuus hiipii hitasti ja huomaamatta. Lehmia lastatessa mietyttaa, mitka mahtavat olla tiineena ja mitka eivat. Kuivan kesan jaljilta laidun ei ole ollut jarin ravitseva ja vain harvat kelpaisivat viela teuraaksi. Onnekseni en kuitenkaan paikanna yhtaan selkeasti aliravittua.

Lahtiessamme ajamme jalleen joen lapi useiden satojen lisakilojen kanssa. Mikali olisimme Suomessa, tassa olisi silta. Sillat ovat taalla melko harvassa, ja mikali niita on, ne ovat niin matalia, etta jaavat veden alle sateiden saapuessa. Pohtiessani aaneen miksi nain on, saan vastaukseksi, etta ne on halvempaa rakentaa mataliksi. Katevaa, eiko totta? Epauskostani huolimatta neliveto puskee joen lapi kuormineen. Huokaisen helpotuksesta.

Judy ei ole uskoa korviaan, kun kerromme kuinka Suomessa pidamme lehmiamme navetoissa talven yli. Toki ilmastomme on kovin erilainen, ja useat maitokarjarodut eivat viihdy niin kylmassa ulkona lapi vuoden. Siltikin, saannoksista huolimatta, osa tilallisista pitaa lehmiaan sisalla myos kesan laidunkauden ajan. Perusteena saattaa olla tyomaaran lisaantyminen tai epakaytannollisyys tai jokin muu mutta. Totuus taitaa olla niinkin yksinkertainen, etta taloudellinen tehokkuus kulkee harvoin kasi kadessa luonnonmukaisuuden kanssa. Kun raha puhuu, myotatunto piiloutuu. Surullista. Kasittamatonta, toteaa myos Missourilainen karjatilallinen. Olen iloinen tietaessani kuinka hyvan huolen he pitavat omista elaimistaan.

Toiselta reissultamme mieleeni jaavat karjahdukset, sahkopiiskat, liukastelevat ja kompastelevat vasikat, seka lausahdus "I'm not responsible for that calf.". Ei tunnu olevan kukaan muukaan. Pieni tallattu vasikka lehmien keskella ei kuulosta hyvalta bisnekselta minusta. "Se on vain elamaa, ei sen enempaa." . Joka tapauksessa minun taytyy todeta, etta odotin nakevani jotain pahempaa ja olen silti positiivisesti yllattynyt nakemastani. En kuitenkaan niin paljon, ettako tahtoisin olla osallisena siina.

Kuljettamamme lehmat ovat myynnissa keskiviikon karjamarkkinoilla. Suuntaamme katsomaan, mita karjahuutokauppa pitaa sisallaan. Katseeni loytaa tuhansittain stetsoneita, cowboy-bootseja, farkkuliiveja , -paitoja, -housuja ja -haalareita. Keraamme paljon uteliaita katseita puoleemme. Lehmipojat ovat ilmiselvasti viettaneet aivan liikaa aikaa kotonaan, jolloin ainoat paivan aikana kohtaamansa kasvot kuuluvat heidan omille elikoilleen.

Cat walkilta naemme koko ladon yli . Pienen pieni vasikka sulattaa sydamemme. Loppupaassa silmiimme osuu lannenhevosia. Jippiaijee! Aivan kuin en muutenkin nakisi noita jaloja nelijalkaisia tarpeeksi, mutta etta oikeita lannenhevosia karjanajamiseen. Voi jukranpujut. pikkutytto-Paananen hiljenee.

Catwalk paattyy huutokaupan katsomoon. Istumme siella kuin kanat orrella katsellen, kun lehma toisensa jalkeen ajetaan myyntiaitaukseen. Toinen karjanajajista muistuttaa aivan Pesosta lapsuuteni suosikkikirjoista "Viiru ja Pesonen". Pian kuva lapsuuteni idolista tahriintuu pysyvasti, silla han osoittaa selvasti omaavansa elamansa epaonnistumisista keraantyneita patoumia, jotka ajoittain purkautuvat  hammentyneisiin sorkkaelaimiin. Alaskassa tapaamaani Kennya muistuttvan huutokauppamiehen aani jaa varmasti soimaan paahani useiksi tunneiksi huutokaupan jalkeenkin. En saa sanoista selvaa, enka usko etta saa kukaan muukaan. Huhujen mukaan han latelee numeroita.

Kotoa Loytyy

5/11/2012 tiistai

Oma paarynapuu. "Did you see the pears? They are gigantic!". "Pears... What pears?". Naisjoukkio syoksyy pihalle alta aikayksikon. Muistutamme varmasti yli-innokkaita lehmia rynnimassa aamulypsylle. Meilla on oma paarynapuu! Olen malttamaton, enka jaksa odottaa paarynoiden tippumista. Puuhun kapuaminen kay yllattavan ketterasti. Onhan nyt kyse kuitenkin ruuan hankkimisesta. Tarzan-Paananen palveluksessanne. Vahingossa aivan hupsistakeikkaa Judy saa paahansa osuman yhdesta. Paarynamme maistavat paarynoilta, mutta muistuttavat koostumukseltaan enemman omenoita. Nam.

Tarzan-Paananen.

Ilkikuri-Mikkola vauhdissa.

Myos laitumen asukit paasevat nauttimaan puumme antimista. Mina saan ystavan valkoisesta ammusta, kun taas Juutana vetaa puoleensa taman mustaa lajitoveria. Pimeyden ruhtinas-Mikkola on paljastunut. Lopetamme vasta, kun emme enaa kykene nakemaan kuolakerroksen alta.

Karjan ja karjapaimenten maassa jaetaan.

Olimme kuulleet tarinoita etukateen Missourin kodissa suomalaistyttoja odottavasta saunasta. Voi kai sita niinkin sanoa. Pihalla nokottaa saalittava, helmoistaan homehtunut pieni tono, jota takalaiset kutsuvat hikihuoneeksi. Kansallismielisyyshurmiossamme paatamme ottaa selvaa onko siita mihinkaan ja muistella kotopuolta saunomisen merkeissa. Viime kerrasta onkin vierahtanyt useampi kuukausi. Osan hetken romantiikasta syo se tosiasia, etta saamme nauttia osamme hoyrystyneista pesuainemyrkyista aamuisen pesu-operaation jaljilta. Se ei meita pysayta. Onhan meidat sentaan tehty suomalaisesta sisusta. Saunomisen lomassa keksimme joitamia oivia vinkkeja seuraaville innokkaille amerikkalaisille saunanrakentajille:

1) Viemariaukko on erityisen kateva, jotta vesi paasee valumaan pois, eika jaa lattialle lammikoksi madattamaan tonoa pystyyn.
2) Ruuanlaittohella ei valttamatta ole maailman katevin ja tehokkain vaihtoehto kiukaaksi.
3) Lauteet kannattaa sijoittaa sellaiselle korkeudelle, etta niilla mahtuu istumaan. Niiden ollessa liian korkealla saunanautintoa hairitsee hienoisesti sellainen seikka, etta loylya heitettaessa katon rajassa kuumuus nousee lukemiin, joka vastaa helpostikin helvetillista patsia. Lisaksi korkeille saunan lauteille paastakseen joutuu kayttamaan sellaista akrobatiaa ja kaikkia osaamiaan boulderointitaitoja, etta heti alussa karsiutuu jyvat akanoista. Oiva keino selvittaa, ketka ihan todella haluavat saunoa.
4) Ilmanvaihtoaukon olemassaolo on usein eduksi. Toki, jos oven ja karmin valista kayva veto on samaa luokkaa kuin tassa ko. saunakopissa, voit jattaa sen rakentamatta (, kuten tassa tapauksessa on tehty.).

Kaikista epailyista huolimatta sauna hoiti mainiosti tehtavansa. Loylyt hyvailivat kuluneita matkamiehia juuri sopivasti. Ne nostattivat myos pienoisen kaipauksen pintaan. Happi ei loppunut, eivatka myrkyt hurtaneet aivojamme. Vilvoittelu hoitui lampimassa syysillassa tahtitaivaan alla. Saunasta ulostautui kaksi raukeaa ja puhtoista takkutukkaa.

Tutkimusmatka Blue Springsille

4/11/2012 sunnuntai

Debby viittoo minut syrjaan. Pian kattani koristaa jalleen uudet setelit. Entisetkin ovat viela kayttamatta. "We're going hiking. There's not even any place to use it. We really don't need any more money." Margiella on ratkaisu: "You can always throw it into a pond if you really can't figure out anything to do with it!". Debs osaa olla suostutteleva: "You take it. DON'T THROW IT INTO A POND!". Selva pomo. Arsyynnyn itsekin noyristelystani, jota savyttavat lauseet: "Ei sinun olisi tarvinnut.", "Ei minun takia.", "En mina olisi tarvinnut." ja "Et olisi minun takia nahnyt noin paljon vaivaa.". Kuulostaako tutulta? Raivostuttavan suomalaista. Kiita mieluummin. Silloin antajasta tuntuu, etta arvostat lahjaa. Ala vahattele. Muistakin!

Valokuvaaja-Paananen valmiina paivan haasteisiin.

Kaymme Margien kanssa aamukavelylla lahimetsassa etsimassa Randyn tekemaa puumajaa. Sita emme loytaneet. Sen sijaan loysin kauniin seeprakuvioisen kalkkunansulan koristamaan hiuksiani. Atletico Kumpula laulelee mielessani kolmesta variksen sulasta. Pian pongaan lehtimeresta kilpikonnan ottamassa aurinkokylpya. Oikea kilpikonna! Taalla metsassa! Voi tata loytamisen riemua.

Seikkailijan mielemme halajavat tutkimusmatkalle Mark Twainin national forestiin. Siella lehtimatto katkee alleen sileapintaisia kivia, joilla liukastelemme. Tunnen olevani kettera kuin kameli kompastellessani joka toisella askeleella. Seuraamme joen vartta, joka johtaa meidat lahteelle, jossa pienet kalaset kuluttavat aikaansa taistellen virtaa vastaan pysyakseen paikoillaan. Amanda osaa kertoa alueen olleen aikoinaan merenpohjaa. Veden kuluttamat kalliot ja simpukanpalaset puhuvat tarinaa puolestaan. Polku, jota astelemme, on muokkautunut aikoja sitten intiaanien toimesta. Joki on joskus tarjonnut elannon Juoksee Kuin Tuulelle mokkasiineissaan.

Minne virta veneen vie?

Kalliossa oleva onkalo houkuttelee tutkimaan itseaan paremmin. Aukko on pieni, mutta sisalla mahtaa olla enemman tilaa. Innostus sisallani kasvaa liian suureksi. Pian tutkimusmatkailija-Paananen survoo itsensa paattavaisesti takapuoli edella mustaan aukkoon. Kuulen sisalle Amandan sanat: "Geographucal times includes today.". Hiljaa siela nyt! Luola on yllattavan tilava. Ystavinani minulla on vain muutama tunnistamaton otokainen. Onneksi Amanda rohkaistuu ja monkii sisaan seurakseni. Tutkailemme seinamia kunnes paikannamme suuren hamahakin. "I think it looks like a small tarantula...". Tytoille iskee yllattaen kiire paasta ulos. Ryomimme takaisin auringonvaloon, jossa Randy ja paskahousu-Mikkola meita jo naureskellen odottelevatkin.

Tutkimusmatkailija-Paananen

Blue Spring

Iltapaiva-aurinko nostattaa hien pintaan kavutessamme makia ylos ja alas. Onnistumme jalleen kadottamaan merkityn reitin. Ohitimme viimeisen valkoisen merkin useita puita sitten. Olemme eramaan armoilla. Polku, jota seuraamme, on todennakoisesti elainten raivaama. On varmaan viisainta kaantya takaisin. Jalkiamme seuraamalla tie takaisin autolle loytyy helposti.

"On maailmassa monta ihmeellista asiaa. Se hammastyttaa kummastuttaa pienta kulkijaa."

Kohti Tuntematonta

2/11/2012 perjantai

Missourissa on kuulemma luvassa ampumista (, halusin tai en), seka uusia makuelamyksia mm. haran pallien merkeissa. Ensimmaista kertaa koskaan olen lahdossa matkaan tietamatta yhtaan mitaan maaranpaasta. Minulla ei ole hajuakaan, mita odottaa. Missouri on osavaltio Ameriikan Yhdysvalloissa. Vaan missa siella? En tieda. Tietoisesti halusin asian pysyvankin nain. Kaikki, mita tulen kohtaamaan, on uutta, ja se tulee yllatyksena. Olen odottavin mielin. Jannitys on kanssani tanaan.

Valimatkaa on oltava jonkin verran, silla lentoihimme kuuluu kaksi vaihtoa: Fairbanks - Seattle - Dallas - Springfield (ei kuulemma se sama, jossa simpsonit asustavat). Aikaeroa on kolme tuntia. Kohti itaa siis. Tama kaikki selviaa lentolipuistani, joita en malta olla hypistelematta.

Matkamme Seattleen on rauhaton. Matkaamme yolla, mutta uni ei tahdo tulla. Kentalle saapuessamme olen pollamystynyt ja vaellan zombina muun seurueemme perassa seuraavalle lennolle. Koneen kiihdyttaessa kiitoradalla luovutan, silla en tahdo valvoa tatakin matkaa. Valium on ystavani.

Heraan vasta pyorien iskiessa maahan. "You girls seemed to have a really nice sleep.", toteaa lentoemanta astellessamme ulos koneesta. Debby naureskelee, etta olisi tarjonnut meille aamupalat viime lennolla, mutta lentoemanta ei ollut onnistunut saamaan meihin eloa. Kas, taisimme olla kanttu vei. Dallasissa on tasaista ja kuivaa. Olemme aavikolla. Aurinko nostattaa maasta tomua yhdessa tuulen kanssa. Lampiman tuulen puhaltaessa kasvoille Alaskan pakkanen on muisto vain.

Ruokailtuamme jatamme myos Texasin taaksemme. Ikkunasta katsottuna Texas on viivoitintyota ja geometrisia kuvioita. Neliot seuraavat toisiaan. Saman alueen talot muistuttavat kaikki toisiaan. Kuinka tietaisit, mika niista on omasi? Symmetria on ottanut vallan. Taivaalle on leijaillut hajanainen joukkio pienia pumpulipilvia. Ne nayttavat olevan aivan eksyksissa.

Viimeinen lento on lyhyt. Meita vastassa ovat Debbyn ja Chrisin hyvat ystavat Margie ja Randy. He ovat valmiina kiidattamaan vasyneet matkalaiset maaranpaahansa West Plainsille. Tien poskessa holkottelee amish hevoskarryineen. Pysahdymme syomaan parasta koskaan maistamaani meksikolaista ruokaa. Syon sita kunnes mahani alkaa ratketa yhteen aaneen housujeni kanssa. Debs joutuu tyontamaan minut takasin lava-autoon.

Saavumme vihdoin heidan Missourin kotiinsa. Se on yksi kauneimmista koskaan nakemistani. Heti alkuun meita tervehtii jenkkileffoista tuttu kuisti keinuineen. Missa ovat cowboymme kitaroineen? Sisalta talo on hirtta, kivea, sarvia ja kuparia. Padat ja kattilat kruunaavat koko komeuden. Taalla on kotoisaa. Pihalla torottaa pieni saunamokki odottaen siivoajaansa. Ei televisiota, ei internettia, eika kenttaa puhelinta varten. Voiko taydellisempaa olla? Voin kuulla hiljaisuuden.

Aikuisuuspulmia

1/11/2012 torstai

Viimeinen rutistus. Paniikki hiipii mieliin. Hata ja epatoivokin kayvat vierailemassa. Voimasanat ovat herkassa. Savua nousee korvista niin Aberystwythissa kuin Fairbanksissakin. Rupeamme hadassamme kyseenalaistamaan kaikkea. "Eiko tama puhuttu jo lapi?". Pitka ja intensiivinen tyopaiva lakitekstia ja numeroita pyoritellen saisi jumin paalle kelle tahansa.

Pari tuntia ennen deadlinea tulossuunnitelmamme nayttaa neljantuhannen euron verran miinusta vuotta kohden. Olemme lyoneet pokkoa pesaan ja ruokkineet toistemme katastrofiskenaarioita. Olemme mielikuvitusmaailmoissamme jo molemmat makaamassa sangyn pohjalla sairaalassa.

Avoimen yhtion verotus aiheuttaa harmaita hiuksia. Mika naissa aivoissa on vikana? Ne eivat helposti tata ymmarra.

"Lopetetaanko nyt taa pelleily? Eihan me nyt yritysta pyoriteta vuodesta toiseen miinuksella jos molemmat makaa sangyn pohjalla.". Sopii. Viimeiset laskujen tarkistukset silmat ristissa. Nailla mennaan. Aika hurjaa. Minua janskattaa. Tradenomi-Paananen kuittaa.

(Ja jalkihuomiona teille, joiden luotto meikalaiseen on vankkumaton, lopullisessa versiossa viivan alle jai jopa plus-merkkisia numeroita.)

"Jos Kaikki Rokkilaulajat Olis Niin Kuin Sa, En Muuta Kun Rokkii Kuuntelis Ma Enaa Ikina"

30/10/2012 tiistai

Jalleen veri vetaa yliopiston kampukselle, taytyyhan jaljelle jaaneet browniet jollekin syottaa.
tuttuun tapaan Jesse on hymynsa kanssa vastassa. Myos Kevin istuu vakiopaikallaan poydan aaressa. En saa juoda omia kaljojani, silla Jesse on kerrankin ostanut erikoiskaljaa, joka kantaa nimea Alaskan White. Onhan tama sentaan erityinen tilaisuus? Hanen pimea muoripuolensa nostaa jalleen paataan ja meille tarjoillaan kaikkea, mita kaapista loytyy. Jes, purkitettua taikinaa olikin jo ikava. Koiranruoka muuttuu uunissa sampyloiksi. Se on yhta yllattavaa joka kerta.

Kaivamme vuorotellen youtubesta esille kuolemattomia kipaleita ja ihmiskunnan nerokkuuden taidonnaytteita. Se hammastyttaa kummastuttaa, kuinka samoja asioita elamiimme kuuluu, vaikka olemme kasvaneet maapallon toisella puolen. Kunpa juniori-Mikkola ei olisi niin iaton. Unohdumme katsomaan Trailerpark Boys:ia ja pian kello nayttaakin vartin yli neljaa aamuyolla. On ehka aika lahtea kotiin. Huomisen univaje-Paananen kiroaa taman paivan vastaavaa. Onneksi Mikko Alatalo ja Veltto-Virtanen tuovat lohdun synkeisiin, huomisessa vieraileviin mieliimme. Konsti, mahdat olla ylpea meista.

Bonfire

28/10/2012 sunnuntai
Lannenmies-Paananen ratsasti tanaan toista kertaa elamassaan western-tyyliin. Ohjat toiseen kateen, perse penkkiin ja kieli keskelle suuta. On pistettava parastamme, silla yleisonamme on ostajaehdokas. Preeria, auringonlasku ja lehmat, taalta mina tulen. Onnekseni kaikki sujuu mainiosti. Olen (jo lahes) pesunkestava lehmitytto!

Juoksemme aamun ajan kanssa kilpaa. "On vilinaa melsketta, helinaa helsketta pienten tiukujen.". Halloween-koristeita on nelja valtaisaa laatikollista: valoja, kynttiloita, kurpitsoita, rottia, lepakoita, hamahakkeja, syksyn lehtia ja variksenpelattimia. Kaikki loytavat pikkuhiljaa paikoilleen. Kokkailua ja leipomista. Kaikki hyorina, pyorina, koristelu, valmistelu ja leipominen muistuttavat lapsuuden jouluista. Olo on odottava. Hullut jenkit.

Poydalle on ilmestynyt kurpitsoita ja kaksi essua. Se, etten ole koskaan kaivertanut kurpitsaa, nostattaa amerikkalaiskavoille epauskoisia ilmeita. Kurpitsalleni alkaa piirtya surumieliset kasvot. "I've never seen a sad pumpkin before.", kummastelee Teresa kolme. Vakuuttelen, etta se on vain suomalaisten sukujuurieni rasitetta, melankoliaa. "Tama tuhansien murheellisten laulujen maa, joka tuhansiin jarviin juosta saa. Katajainen kansa, jonka itsesaalin maaraa, ei mittaa jarki eika karkimaara.".

Kuulin tanaan jo kolmatta kertaa, etta tuntuu, kuin olisin ollut taalla jo paljon kauemmin, kuin olenkaan. Chris kertoi Teresa numero kakkoselle: "... and she has been here for a month or something...". Niin, kymmenen paivaa itseasiassa. Lasnaoloni on vissiin aika kohdillaan.

Kouluvaimokotiampuja Julia-Eric Paananen ja hellanlettas-Mikkola

Ajatus kotiinpaluusta tuntuu paiva paivalta hankalammalta. En tieda oikein mihin siella palaisin. Jotenkin tuntuu, etta siella aika oli pysahtynyt jo kauan aikaa sitten. En tahdo palata siihen. Tahtosin niin kovasti kayttaa paivani viisaasti. Viisas mies, joka tietaa, mita se on, missa olet?

Kokko palaa korkeana, ja sen lampo yltaa kauas. Onneksi takkini eristaa minut niin kylmyydelta kuin kuumuudeltakin. Taivas on pilveton ja tahdet loistavat kirkkaina. On lahes taysikuu. Minulle kerrotaan kuinka loydan pohjantahden.

Kokkokokokko.

Pohdin sita kuinka epavarmaa kaikki on. Olen huolissani siita, kuinka kerkean tehda kaiken, mista unelmoin. Kuulen lohduttavia elamantarinoita. Teresa kolme vakuuttelee, etta ehdin viela vaikka minkamoista.

Chris ei osaa arvostaa poikien antamaa elakoitymislahjaa. Pillereiden sailytyslaatikko osuu arkaan kohtaan. En ihmettele, silla olemme joutuneet valttelemaan r-sanaa kuin ruttoa. Toinen puoli lahjasta kelpaa, onhan se sentaan hanen lempijuomaansa alkoholia.

Vahitellen noutopoyta tyhjenee ja juhlijoita alkaa vasyttamaan. Pian huomaamme olevamme enaa nelistaan: mina, Juutana, karhuntappaja ja Will. Tuumailemme seuraavaa seikkailuamme. Chena hot springs houkuttelee. Ilta loppuu hetken liian lyhyeen. Olisin viela jaksanut jatkaa viela muutaman tovin pidempaan. Lohtunani ovat ruuantahteet, joita hamstraan yopoydalleni hamsterin lailla.

Seuraavia paivia savyttaa juhlien jalkeinen tyhja olo ja levottomuus. Johanna on niin surkea yazzyssa, ettei se edes kesta sita.

"Oletko ikina ollut oikeilla treffeilla?"
"Lasketaanko sita, jos joku kysyy: 'Oon auraamassa teita. Tuutko traktorin kyytiin istumaan?' "